sunnuntai, 2. elokuu 2009

Verkkokauppa auki

Tervetuloa vielä aika alkeelliseen verkkokauppaan: http://santtumaaria.mycashflow.fi/

Kunhan kiireet hellittää, lisäilen sinne tuotteita ja päivittelen ulkoasua. Alkeellisuudesta huolimatta sivut toimivat jo.

 

Sanna

sunnuntai, 29. maaliskuu 2009

Uutisia

Koska olen peukalo keskellä kämmentä näiden tietokoneasioiden kanssa (no joo, tämä ei ollut uutinen Silmänisku), on nettikaupan perustamisessa onkelmia. Sen takia olen perustanut blogin yritykselleni ja sitä kautta löytyy tuotteet ja tilausohjeet. Tuotteita on tällä hetkellä aika vähän johtuen isosta kiireellisestä tilauksesta, mutta lisää on tulossa pikkuhiljaa. Tervetuloa vierailemaan: http://santtumaaria.vuodatus.net

*vilkuttaa*

tiistai, 10. maaliskuu 2009

Heipat!

Kiirettä vaan pitää kovasti, blogia ei ehdi päivittelemään. Mutta sen verran uutisia, että olen perustamassa yritystä, jolloin aloitan uuden blogin ja nettikaupan sen tiimoilta lähiaikoina. Nyt riittää työtä sitä varten, mutta ilmoittelen asiasta, kun on enemmän ilmoitettavaa Nauru

perjantai, 28. marraskuu 2008

Kiirettä

Nyt olen käynyt kursseilla. Maton kutomisen salat on hiukan tutummat, 2 mattoa on valmiina. *ylpeä*

Viime viikonloppu kului huovuttaen, koko viikonlopun työn, tuskan ja kirosanojen jälkeen valmiiksi tuli iltalaukku.

Sukkia on tehty, yhdet lapaset, yksi laukku, melkein kokonaan pipo... Tiistaina oltiin lasten kanssa  Wanhalla seurakuntatalolla askarteluillassa. tuloksena paljon tonttuja ja muuta kivaa. Huovutusneulakin on ollut kädessä, syntynyt on pari tonttua.

Näyttötöiden kanssa painiskelen edelleen, nyt puuttuu enää 3 näyttöä, ja sitte olen ihan valmis LVI-asentaja. Tosin menee ensi vuoden puolelle, että saan hitsausnäytön suoritettua, mutta kuitenkin.

Järjetöntä kiirettä on koko ajan. Laitetaan vaikka keskiviikosta esimerkki. Rami siis oli lähti kokkolaaan työmatkalle iltapäivällä, joten hänestä ei ollut apua.

5.00 herätys, kahvin keitto, naaman maalaus, lasten vaatteiden valinta, koiran ulkoilutus, lasten ja miehen herätys, pukeminen, aamupesut, jne

6.10 Auton rapaus, Aaron vienti hoitoon, kiireellä töihin.

6.55 Töissä. Kiire helpotti.

15.30 Ulos leimaus, kiire alkaa. 30 km kotiin.

15.50 Hae Siiri hoitotädiltä

16.05 Hae Aaro Esikoulusta

16.15 Hae Henna eri esikoulusta

16.20 Singahda lähikauppaan hakemaan jotain ruokaa lapsille.

16.30 Kotona. Isot pojat (Waltteri ja Jarno) tekee läksyjä. eivät ole syöneet. Treenit alkaa klo 16.40. Pojille omenat käteen, tuulipuvut päälle ja menoksi. Raahaa 2 jääkiekkokassia ja yksi 3½ vuotias samalla kertaa portaat alas, tunge pieneen astraan molemmat kassit, 2 mailaa, 5 lasta ja itsesi, aja jääähallille.

16.45 jäähallilla. ota autosta lapsety, reenikassit ja mailat, raahaa kaikki halliin sisälle, tarjoa 3 nuorimmalle kaakaot ja odota että ne saadaan juotua.

17.10 Pakko lähteä postiin. Tunge autoon kaikki kolme vastustelevaa pikkuhirviötä.

17.20 Postin pihalla. Jätä kakarat autoon odottamaan, juokse postiin ja käy samalla kaupasta hakemassa iltapala-aineksia. Muista tässä vaiheessa, ettei koira ole päässyt ulos aamun jälkeen.

17.50 kotipihassa. Heitä kauppakassi sisälle ja ota koira kiinni. Kuseta koira pikaisesti, ota se auton kyytiin ja aja takaisin jäähallille.

18.05 takaisin jäähallilla, tarjoa kakaroille toinen kuppi kaakaota.

18.30 Annukka tulee. Lapsilla kova nälkä. lähden kotiin lasten ja koiran kanssa tekemään iltapalaa.

18.45 kotona. pura kauppakassi, anna kissoille ruokaa

19.05 Annukka ja pojat tulevat, puuro on valmista. tarjoile lapsille iltapala. Totea, että sinne meni 3,5 l maitoa, pirusti kauraryynejä,  2/3 pakettia ruisleipää ja ½ pakettia lauantaimakkaraa. Eli huomenna uudelleen kauppaan.

19.45 lapset yöpukuihin, iltapesulle ja sänkyyn. Lue Harry Potteria n. 45 min.

20.20 Koiran kanssa iltapissalle, eläimille ruokaa. Pyykin pesua, tavaroiden omille paikoilleen laahaamista, imurointia, tiskikoneen täyttöä, pyykkien viikkausta.

21.00 C.S.I alkaa telkkarista. hoida pyykkejä samalla.

22.00 nyt voi jo istua neulomaan sohvalle.

04.03 Herää sohvalta farkut ja villapaita päällä. Älä jaksa välittää, käännä vaan kylkeä, vielä voi nukkua vajaan tunnin...

 

 

Sellaista. Eilen aamulla oksensi Waltteri. Eilen illalla aloitti Siiri.  Aaro on onneksi pysynyt terveenä, koska hänellä oli tänään tyärkeä tehtävä: Julistaa lasten joulurauha. Julistuksen näkee osoitteessa:

                    http://www.videoraportti.com/kunnallislehti/video.php?id=176

 

Nyt pitää lähteä ostamaan pipari- ja torttutaikinaa. Tuli luvattua että tänään leivotaan.

Viikonloppuja!

sunnuntai, 9. marraskuu 2008

Haaste

Johanna haastoi minut seuraavasti:

"paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä , jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Tässä omituisuuksia:

1. Aamuisin on pakko saada olla vähän aikaa ihan yksin hereillä. Päivän ainoa rauhallinen hetki tässä kämpässä.

2. Siivoaminen pitää ehdottomasti aloittaa keittiöstä. Muuten ei suju.

3. Vessapaperi täytyy olla telineessä niin päin, että paperi tulee rullan päältä.

4. kirjahyllysä kirjojen täytyy olla koon mukaan järjestyksessä.

5. jos en  saa koko päivänä olla hetkeäkään yksin, tulen tosi pahalle tuulelle.

Tämä on jo ollut niin monessa blogissa, etten sitä enää viitsi eteenpäin laittaa. Jos sen joku haluaa napata, olkaat hyvät.