Kävin eilen tyksissä moikkaamassa kaveria, jota en ole nähnyt kahteen vuoteen. Sunnuntaina heidän perheeseen oli syntynyt tyttövauva, söpö ku mikä! Hänelle tein kamalalla kiireellä sukat ja pipon wool neliraidasta. Joskus syksyllä aloitettu vauvan neuletakki samasta langasta sai vihdoinkin sen puuttuvan hihan sekä viimeistelyt, se lähtee myös tätä pikkurinsessaa lämmittämään.

Ylpeä olen itsestäni lähinnä siksi, että sain aikaiseksi ottaa yhteyttä tähän kaveriin, jonka kanssa emme ole olleet tekemisissä tosi pitkään aikaan. Jospa saisin vihdoinkin tämän saamattomuuden ja kotiin jämähtämisen selätettyä, ainakin hetkittäin. Nukkumisessa ei ole parannusta, tänään olen ollut hereillä 3.45 asti. Erona vain tavalliseen on se, että Siiri on hereillä mun seurana. Neiti heräsi 4.30 ja tuijottaa nyt Himpuloita ja pälisee omiaan :)